![]() |
|
|||
|
|
![]() |
|
||
![]() |
PennutPentue suunnitteilla kesälle 2009.Myös uusia suunnitelmia tehdään parhaillaan, lisätietoja myöhemmin. Jos olet kiinnostunut tarjoamaan sijoituskodin, otathan yhteyttä. Pentukyselyt ovat tervetulleita!
PentuinfoMaailmalle lähtiessään pennut ovat:
Pennut kasvatetaan rakkaudella ensisijaisesti lemmikeiksi, mutta näyttelytoiminnasta kiinnostuneita autan mielelläni. Siksi onkin tärkeää, että pentukyselyn yhteydessä kerrot itsestäsi, pennun tulevasta kodista ja toiveistasi, niin voimme yhdessä löytää juuri sinulle sopivan pennun. Pennut luovutetaan rakastaviin sekä vastuuntuntoisiin koteihin loppuelämää ajatellen, ainoastaan sisäkissoiksi ja ulkoilun tulee tapahtua valjaissa tai ulkotarhassa. Pennut saavat mukaansa pentupaketin, joka sisältää mm. tuttua ruokaa ja leluja, hoito-ohjeet sekä kasvattajan elinikäisen tuen. Mahdollisuuksien mukaan tuon pennun uuteen kotiinsa ja samalla näen sen uuden elinympäristön. Toivon yhteyden uusien omistajien kanssa säilyvän kissan koko elämän ajan ja toivon, että puoleeni käännytään kaikissa kissaan liittyvissä kysymyksissä ja ihan vaan kuulumisien merkeissä. Liitän uudet omistajat ensimmäiseksi vuodeksi Suomen rex-kissayhdistykseen. Jos olet kiinnostunut pennuista tai sinulla on muuta kysyttävää, niin otathan rohkeasti yhteyttä! Haluan tavata pennun uudet omistajat ennen pennun varausta ja luovutusta, sillä kasvattajan ja pennun ostajan välille tulee muodostua luottamus ja yhteistyökyky. Toivotan sinut tervetulleeksi tutustumaan kissoihimme kotioloissa! Etsin myös ajoittain luotettavaa ja yhteistyökykyistä sijoituskotia kasvatussuunnitelmiini sopivalle kissalle, joten jos olet kiinnostunut sen tarjoamaan, otathan yhteyttä ajoissa! Kerron mielelläni lisää.
Aikaisemmat pentueetTimanttipentue - 05.10.2006Pentueen omat sivut
i. PR & GIC Fin*Felibiosis Avarönn - crx ds 09
FIN*Fiadoran Koh-I-Noor - crx d 03 naaras
|
![]() |
|
|
![]() |
|
|||
![]() |
|
|||